maanantai 18. lokakuuta 2010

Pete MH-kuvauksessa

Lauantaina Pete osallistui MH-kuvaukseen. Testi meni mielestäni hyvin:
Pete otti hyvin kontaktia, antoi käsitellä, lähti leikkiin vieraan kanssa eikä pelännyt laukauksia. Viehe sen sijaan ei kiinnostanut lainkaan.

Aktiviteettiosiossa, jossa ohjaaja seisoo 3min liikkumatta paikallaan ja koiran annetaan touhuta mitä haluaa, Pete nuuskutti ensin jonkin aikaa, istui sitten ja meni lopulta maahan.

Etäleikissä Pete lähti nopeasti, otti kontaktin, mutta ei juuri lähtenyt leikkimään.

Haalari ja räminä olivat hiukan pelottavia ja  niitä tultiin katsomaan vasta, kun kutsuin, silloin kuitenkin ihan reippaasti.

Haamut olivat jännittävin osio myös minun mielestäni. Pete seurasi tarkkaan haamujen lähestymistä ensin edessäni ja lopuksi sivullani. Välillä hiukan rapsutettiin. Kun haamut sitten pysähtyivät ja piti mennä niitä tapaamaan, oli se kova paikka. Mutta testi tuli siis suoritettua :)

perjantai 15. lokakuuta 2010

Jalostusnetti tänään

Kävin pitkästä aikaa Koiranetin sivuilla katsomassa mitä westien uuden kasvattajalistan säännöt ovat vaikuttaneet pentuerekisteröinteihin. Minulla taitaa olla JTO:sta eri painos, koska WK:n kasvattajalistalla olevien kasvattajien kerrotaan noudattavan JTO:ta. Odotankin tietoa siitä (lehdessä/kotisivuilla?), millä perusteilla jalostustoimikunta on myöntänyt poikkeusluvan yhdistelmille, jotka eivät täytä JTO:n vaatimuksia. Kevään vuosikokouksessahan nuo tiedot luvattiin julkistaa, kun sitä kysyin.

torstai 14. lokakuuta 2010

SPL: n kasvattajapäivät 9. - 10.10.2010

Viime viikonloppu kului sakemannien kasvattajapäivillä. Aiheet olivat todella mielenkiintoisia ja ajankohtaisia:

- Selän ja välimuotoisen lanneristinikaman todentaminen ja muutokset: Anu Lappalainen ja Nele Ondreka (Giessenin Yliopisto)
- Ursula Zabel (RSV2000): Portaittainen jalostussuunnitelma
- Katriina Tiira kertoi geenitutkimuksen nykypäivästä ja tulevaisuuden näkymistä
- Katariina Mäki puhui SKL:n yleisestä jalostusstrategiasta
- Markku Saastamoinen Hevostalousoppilaitos Mustialasta kertoi tietokantojen hyödyntämisestä hevosjalostuksessa
- Keijo Kodis ja Aulis Koistinen kertoivat ominaisuusarvioinnin tuloksista ja yhteenvedon
- Helka Heikkilä puhui nivelrikon uudesta hoitomenettelystä ja hoidosta
Lisäksi käytiin läpi Koiranetin tulosten perusteella lonkka- ja kyynärkuvausaktiviteettiä ja sen perusteella palkittiin kasvattajia.

Päivilta jäi tunne, että viimein on sellainen "tekemisen meininki", ei vain puhumisen. Erityisesti ilahdutti se, että selkäongelmaan aletaan tosissaan paneutua. Myös luonteen ja sakemannin käyttökoiraominaisuuksien painottaminen (rotumääritelmän mukaan) oli hieno asia. Onhan selvää, että jos sakemanni halutaan säilyttää virkakoirien ykköstilalla, kasvattajilla on ratkaiseva osuus.

keskiviikko 6. lokakuuta 2010

Lyytin kuulumisia

Lyytin (G.Chilipepper) omistaja soitti (kiitos siitä hänelle :) ja kertoi ikäviä terveysuutisia: Lyyti oli ollut allergiatestissä ja positiivisia tai rajatapuksia oli useita. Mieleeni jäi ruokapuolelta broileri, maissi, ohra ja riisi, joitakin siitepölyjä, homeita ja varastopunkki. Lyyti on nyt ensimmäinen tiedossani oleva G-koira, jolla on todettu allergia. Lyytille tehtiin pari vuotta sitten suppeampi testi, jossa ainoaksi positiiviseksi osoittautui silloin kissan hilse, ei muuta. Omituista tuolloin oli, että Lyyti ei ollut silloin altstunut lainkaan kissalle. Tässä testissä taas kissa oli negatiivinen. Lyytin ihottuma oli alkanut nyt syyskesällä, kevat ja kesä oli ollut oireeton.

Ihmetystä herätti, että eläinlääkäri oli suositellut maissipohjaista kuivaruokaa ja Lyyti on allerginen juuri maissille ja varastopunkille! Sovimme, etä nyt kokeillaan omien puurojen keittoa (raakaruoka ei neidille maistu), koska onneksi lihat, tuota broitsua lukuunottamatta, lähes kaikki viljat ja peruna, sopivat. Näillä mennään nyt ja jos tästä ei ole apua, kehitellään lisää.

Toivon tsemppiä ja jaksamista Ritvalle ja tietenkin Lyytille!

ELLI TK2

Elli alias G.Cayenne sai 1.10. viimeisen I-tuloksen TOKO:n avoimesta luokasta ja saa nyt kantaa koulutustunnusta TK2 sekä oikeuden kilpailla voittajaluokassa!!! Oikein paljon Onnitteluja Paanasetiltä ja tsemppiä tulevaan :)

Syyskuun juttuja

Kuluva syksy on ollut lievästi sanoen hektinen, tässä muutama poiminta:

Pilkkopimeiden treffit 12.9.
Pete ja 5 muuta Pilkkopimeää (vain Otto puuttui) kokoontui hienona syksypäivänä Nalan omistajaperheen mökille Paraisille. Mukana oli myös mudi Savu, 9kk, unkarilainen, aivan ihastuttava neiti. Hyvin tulivat koirat keskenään toimeen, mitä nyt pojat ensin hiukan arvioivat toisiaan. Nyyttäriperiaatteella laitettu ruoka oli hyvää ja sitä oli varmasti riittävästi :)) Ohjelmanumerona järjestin kaikille koirille verijäljen. Oli hauskaa seurata koirien ensireaktioita alkumakauksen vereen: Joku kaivoi, joku peitti, joku nuuskutti ruudun todella tarkkaan, mutta kukaan ei pelännyt.

Paanasetti mökkilomalla Taivalkoskella 18. - 26.9.
35-vuotishääpäivän kunniaksi vietimme yhteisen syysloman jälkikasvun ja kahden vävyn kera = 7 kaksijalkaista. Mukana oli tietenkin koirat: meidän 6, Johannan 2 (mudit Ruuti ja Riesa) ja Janikan parson Ronja., oikea Kiljusen herrasväki siis. Matka meni hienosti ja koirat jatsoivat hyvin: meidän koirat ja Ronja matkailuautossa ja Ruuti&Riesa pikkuauton bokseissa.

Työreissu Raumalle Kiiran kanssa 28.9 - 1.10.
Kiira oli mukana myös työreissulla Raumalla. Asustelimme tapamme mukaan matkailuautossa, tällä kertaa sairaalan parkkipaikalla. Koirilla on auton takatallissa tilat, joissa on ikkunat ulos. Tallista pääsee myös asuinosaan. Maalaiskoira viihtyi niin hyvin ihmettelemässä kaupungin menoa, että loikkasi omaan boksiinsa pitämään ikkunavahtia aina, kun mahdollista. Myös viereisen puiston cityjänikset ja sorsat saivat ansaittua huomiota. Ja niitä jäniksenpapanoita Kiira varmasti muistelee kaiholla... Perjantana poikkesimme vielä ennen kotiin paluuta kahvilla Minnan ja Denniksen luona. Tapaaminen Dentsun kanssa on aina yhtä iloinen! Miten voi pieni koira mennä niin monelle mutkalle :)) Kiitokset Minnalle taas kestityksestä!