Urhon tarina

Viime sunnuntaina olimme Kiiran kanssa treeneissä. Treenin jälkeen lähdimme normaalille matsälenkillemme. Keskellä metsää n. 30m:n päässä meistä, näin vilaukselta eläimen pään. Uteliaisuus heräsi ja laitoin Kiiran maahan paikallaoloon ja lähdin katsomaan. Kun tulin lähemmäksi, huomasin, että maassa makasi pieni, shipperken-näköinen, musta koira, joka murisi peloissaan.

Menin varovasti lähemmäksi ja juttelin sille rauhoittavasti. Ajattelin, että onneksi minulla on nahkahanskat kädessä, niin tosissaan tuo koira oli. Kun pääsin lähelle, huomasin, että sillä roikkui n. 40cm kettingin pätkä kaulassa, se ei kuitenkaan ollut kiinni siitä. Viimein sain otettua koiran syliini, lähdin Kiiran luokse, otin siltä taluttimen ja laitoin koiran kettingin pätkään kiinni. Samalla huomasin, että tuosta sormen vahvuisesta kettingistä oli kiedottu "panta", joka oli sidottu narulla kiinni. Naru oli moneen kertaan umpisolmussa ja ollut koiran kaulassa jo kauan. Kettinki oli painunut koiran ihoon niin, että niskassa oli pahkuroita , jotka tulivat kettingin lenkkien välistä. Kaulasta oli karvat lähteneet siltä kohtaa ja siinä oli myös vanhoja arpia.

Pääsimme treenikämpälle ja yhteistuumin nirhimme saksien terällä narun poikki. Se ei ollut helppoa, koska naru oli niin tiukalla. Koira oli sylissäni ja takertui etutassun kynsillä kiinni turvaa hakien. Sillä hetkellä päätin, että tämä koira tulee meille. Treenikavereiden kanssa ristimme tuon urhoollisen pikkukoiran Urhoksi.

Urho kiersi sylistä syliin ja oli niin väsynyt, että nukkui melkein koko ajan. 45min:n kotimatkan autossa, Arhon sylissä, Urho ei herännyt kertaakaan. Kun tulimme kotiin, Urho sulautui laumaan kuin kala veteen. Hiukan ihmettelin, miksei meidän urokset reagoineet Urhoon mitenkään. Syy selvisi nopeasti: Urho ei ollut vielä edes sukukypsä, ei nostanut jalkaa eikä merkkaillut.

Seuraavan yön ja kaikki yöt sen jälkeen, Urho on nukkunut meidän sägyssä. Hiukan on ahdasta, kun Lotta ja Masakin ovat tottuneet siellä nukkumaan, täytyy varmaan ostaa isompi sänky.

Maanantaina vein Urhon eläinlääkäriin. Hän vahvisti ajatukseni, että koira on vasta n. vuoden ikäinen. Kettingistä aiheutuneisiin haavoihin ja toisen korvan tulehdukseen saimme antibioottikuurin (madotuksen annoin kaikille koirille jo heti sunnuntai-iltana). Ihmettelimme mistä Urho on saanut pieniä arpia etupäässä päähän ja kaulalle. Näyttävät eniten tappelun jäljiltä. Urhon käytöksestä voisi epäillä, että talossa on ollut muitakin koiria, koska ei pelännyt meidän koiria lainkaan. Koska Urho oli viettänyt kettingin jatkona elämänsä, siltä puuttuu lihakset täysin, etenkin takaosasta. Sen huomaa myös epävarmasta kävelystä ja istumassa sen runko ikäänkuin lyhistyy kasaan, koska lihaksia ei ole.

Päivä päivältä Urho on rohkeampi ja rennompi ja lähtee jo hiukan leikkiin Masan ja Peten kanssa. Keskiviikkona olimme jo agilitykurssilla, kun kurssi sattui alkamaan juuri sopivasti. Uskon, että siitä saamme aikaiseksi jotain kivaa, kunhan tuo kroppa kehittyy hieman. Ruokahalu sillä on aivan pohjaton ja antibiootin antaminen onkin hyvin helppoa. Ainoa kohta, missä se käyttäytyy agressiivisesti on juuri ruoka, jota se kyllä puolustaa muristen. Varsinainen teräsvatsa sillä on myös: Yhtä aikaa madotus, ruokavalion ja ympäristön vaihto ja antibioottikuuri, eikä tunnu missään :)