Olen tuon SKL:n jalostusstrategiaehdotuksen pohjalta miettinyt ikuisuuskysymystä nimeltä koiran luonne. Mikä on perimän ja mikä oppimisen tai ympäristön vaikutus luonteeseen? Saksanpaimenkoirilla puhutaan viettialueista. Ihanteellinen sakemanni on kaksiviettinen, sen saalis- ja puolustusvietti ovat tasapainossa. Onko tämä enemmän rotu kuin yksilökysymys? Tasapainoista, kaksiviettistä sakemannia ei ole helppo löytää tänä päivänä, sen sijaan ääripään koiria tuntuu olevan paljon.
Meillä puolustusviettisiä koiria ovat Kiira ja sen puolisisko, jo edesmennyt Veera (sama emä, joka oli hyvin saman tyyppinen kuin tyttärensä). Molemmilla on puutteita saalisalueella. Saalisvietin vahvistamisella on saatu jonkin verran tuloksia, mutta synnynnäistä viettialuetta se ei ole muuttanut. Voimakkaasti saalisviettisiä koiria meillä on Saku ja sen edesmennyt emä Linda. Molemmilla suojeluharrastus jäi puutteellisen puolustus-viettialueen vuoksi. Kaikki neljä koiraa ovat saaneet saman kasvatuksen, samoissa oloissa ja niiden kanssa on harrastettu samoin. Puolustusviettisten Veeran ja Kiiran kanssa arkielämä on ollut huomattavasti haasteellisempaa.
Helmut Raiser kirjoittaa kirjassaan: "hermostoltaan puutteelliset koirat, jotka kotioloissa jokaisen vähäisemmänkin tapahtuman taholta kokevat uhkaa ja osoittavat agressiivisuutta puolustuskäyttäytymisessään , vieraassa ympäristössä osoittavat pikemminkin arkuuden ja pelokkuuden sävyttämää väistämiskäyttäytymistä. Kun näitä koiria sitten todellisuudessa uhataan, tai paremmin sanottuna nämä koirat kokevat tulevansa todella uhatuiksi eivätkä pääse pakenemaan, ne reagoivat "paolla kohti" -tyylillä tyypillisen pelkopurijan tavoin."
Jokaisesta puolustuspainotteisesta, hermorakenteeltaan heikosta koirasta ei varmasti tule ongelmakoiraa, mutta työtä sen kanssa joutuu tekemään varmasti enemmän. Mietin myös, päteekö tämä sama esim. westieiden kohdalla. Käsittääkseni koirat geneettisesti ovat hyvin lähellä toisiaan rodusta riippumatta, joten en näe syytä, etteikö näin olisi myös westeillä. Siksi olenkin ilonen, että SKL on lähtenyt ehdotuksessaan luonneominaisuuksien painottamiseen. Ja jotta saadaan jotain mustaa valkoisella asiasta, ovat nuo MH-kuvaus ja luonnetestit hyvä työkalu. Sen sijaan näyttelytuomareiden luonnearvioinnin rinnastamista ko- testeihin en voi hyväksyä . Tuomari näkee koiran yhdessä tilanteessa vain pienen hetken. Ko. tilanne saattaa koiralle olla jo entuudestaan hyvin tuttu, eikä siten tuo esiin mitään todellisista luonneominaisuuksista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti